Lisää huonoja uutisia

Kävimme viime viikolla meille hedelmöityshoitoja tehneen lääkäri vastaanotolla, lähinnä suunnittelemassa ensi kesän hoitoja ja keskustelemassa. En osannut odottaa käynniltä mitään, vaikka jännitin. Tuntui ahdistavalta mennä lääkäriin, sillä kaikki käyntikerrat ovat puolen vuoden sisällä tuoneet mukanaan lähinnä surua ja huolta. En kuitenkaan osannut ajatella, että nytkin kävisi samoin.

Saimme huonoja uutisia. Taas kerran. Ja sellaisia, että lääkäri ei minun siinä tutkimuspöydällä itkiessä tohtinut edes kertoa koko totuutta. Se tuntui loukkaavalta. Hän konsultoi minut leikannutta kirurgia, ja he olivat todennäköisesti yhdessä keskustelleet paljon enemmän, kuin mitä itse sain kuulla. Kerta toisensa jälkeen jollain muulla on suurempi oikeus minun terveyteeni, ja minä jään siitä ulkopuolelle. Miksi edelleen käy näin? Miksi he kuvittelevat minun olevan niin rikki, että en kestä kuulla totuutta, kun sen totuuden kanssa joudun kuitenkin elämään? Seuraavana päivänä minua leikannut kirurgi soitti kertoakseen, että kohdun leikkauksen aiheuttamat ongelmat ovat sellaisia, että joudun todennäköisesti nyt toiseen operaatioon. Kun puhelu loppui, oksensin. 

Olen niin vihainen että en tule edelleenkään nähdyksi kokonaisena. Kummatkin lääkärit olivat huolissaan siitä, että jotenkin vahingossa hankkiutuisin raskaaksi vastoin käskyjä, vaikka ilmeisesti tämä ei edes oikein ole mahdollista. Kirurgin oli ilmeisesti tärkeää painottaa, että uudella leikkauksella ei olisi kiire, sillä "Sinulla ei kuitenkaan ole raskautumislupaa." Ikään kuin tämä olisi ainoa syy haluta olla kunnossa, eikä se, että mielenterveyteni ei yksinkertaisesti kestä tätä epäselvää ja jatkuvaa tilannetta, jossa kehoni on tutkimuskappale, ongelma, jatkuva muistutus traumasta ja surusta, tulevaisuuttamme horjuttava kappale. Miksi minä tarvitsen luvan keltään yhtään mihinkään? Mikä on minun oikeuteni vaatia hoitoa, totuutta, määrätä itse itsestäni? En tietenkään ole raskautumassa, eikä meillä ole siihen keinoja. Tässä on kyse minusta, mutta lääketieteen silmissä typistyn tapaukseksi paperilla. 

Aion kuitenkin mennä leikkaukseen yksityisessä sairaalassa, kuten aiemminkin tein. En yksinkertaisesti jaksa ja voi käydä julkisen puolen arvioinneissa, odottaa kuukausia ja kuukausia koronan pitkittämissä hoitojonoissa, käydä koko vuoden tapahtumia läpi uudelleen eri ihmisten kanssa, jotka eivät kuitenkaan kuuntele, näe tai ehdi. Voimani eivät riitä siihen, eikä siihen tunteeseen, että en omaa minkäänlaista kontrollia omaan kehooni tai sen hoitoon. 

Raivoissani elämälle sain kasaan tällaisen verkkokaupan. Tarkoituksenani on saada hieman ylimääräistä rahaa leikkausta ja hoitoja varten, sillä valitettavasti kaiken muun keskellä myös taloudelliset huolet ovat oikeita huolia. Yksityiset sairaalat ja leikkaukset ovat, noh, uskomattoman kalliita ja kaikki säästömme kuluivat jo ensimmäiseen isoon leikkaukseen. Olisi jotenkin tarve mainita, että tiedostan meidän olevan etuoikeutettuja siinä, että meillä sentään on jonkinlainen mahdollisuus hakeutua hoitoon julkisen terveydenhuollon ulkopuolelle... mutta en tiedä muuttaisiko se mitään. Yritämme vain rämpiä eteenpäin parhaamme mukaan.