Kun meistä tuli äitejä

Kun meistä tuli äitejä, koimme valtavaa ylpeyttä ja ihastusta lapsestamme, joka oli kaunis ja ihmeellinen päästä varpaisiin. Hänellä oli tumma hieman kihara vauvan tukka, pehmeät posket ja pieni herttainen nenä. Hän tuoksui huumaavalta, ja tuntui kuin hänet olisi juuri meidän syliimme tehty. Hän oli niin täydellinen ja hieno, että oli vaikea ymmärtää miksi hän ei vetänyt ensimmäistä henkäystään kuten muut vauvat, miksi hänen sormensa eivät rimpuilleet tai miksi hän oli aivan hiljaa. Muuten hän syntyi niin kuin muutkin lapset syntyvät, vanhempiensa syliin hektisen Naistenklinikan synnytyssalissa toukokuun 2. päivä 2021. Odotettu lapsemme Nova oli kuitenkin kuollut jo monta päivää ennen syntymäänsä, raskausviikolla 28. Kun meistä tuli äitejä, koimme suurimman rakkauden ja surun yhtä aikaa. 

Lapsen syntymästä on nyt blogia aloitellessa 3 viikkoa. Kolme viikkoa olemme eläneet tätä uutta kivuliasta elämää ja totutelleet ajatukseen siitä, että olemme erilaisia vanhempia. Eikä sittenkään siksi erilaisia, että perheessä on kaksi äitiä, vaan siksi, ettei lapsemme ole täällä. Tästä haluan nyt kirjoittaa. Tämä blogi on toivottavasti minulle tapa purkaa omia ajatuksiani ja tuntemuksiani kohtukuolemaan, meidän lapseemme ja surua ympäröivään elämään liittyen. Kirjoitukset ovat minulle ja meille, mutta myös lähipiirille, koska kaikesta ei jaksa tai osaa puhua. Itselläni on halu tulla ymmärretyksi ja halu jakaa tapahtunutta. Kokemus on kuitenkin niin suuri ja moniulotteinen, että oma pääkään ei vielä sitä tässä vaiheessa ymmärrä. Toivon, että kirjoittamalla asiat alkavat tuntumaan selkeämmiltä jossain vaiheessa. Olkoon tämä surutyötä, selviytymistä, ihanan lapsen muiston juhlintaa ja kenties vertaistukea joskus jollekin muulle.

Riikka



Kommentit